Jättäkäämme nuo kirppusäkit hetkeksi rauhaan ja siirtykäämme toisen aiheen pariin. Nimittäin musiikkiin.
Musiikki näyttelee isoa osaa elämästäni ja on vaikuttanut moneen asiaan elämässäni. On vaikea ajatella elämääni ilman tuota korvia hellivää mölysaastetta ja keikkoja joilta jää aina hyvät muistot tai traumat (Valse Tristen keikka baarikaapissa kesällä 2009...)
Nyt pientä katsausta musiikkihistoriikkiini:
Alussa oli Kaija Koo ja muut kevyet iskelmätähdet. Osasin laulaa jo hyvinkin pienenä monia iskelmiä ja laulaessani karaokee sisarusteni kanssa tulivat monet biisit opeteltua. Tätä nykyään laulan vain yksin ollessani...ja hiljaa.
Sen jälkeen ala-asteen loppupuolella rakastuin pop/rockmusiikkiin ja varsinkin Spaissareihin ja muihin aikansa ilmiöihin. Onneksi toivuin massan mukana kulkemisesta ja yläasteella kuvioihin tuli rock painoitteisuus ja varsinkin Glamrock. Negative oli suuri rakkauteni ja Jonne Aaron suuri idoli jota palvoin...(hentoinen kukkakeppi joka näytti tytöltä...) Jossakin vaiheessa yläastetta elämääni astui Bloodpit. Tällä bändillä on edelleen paikka sydämessä (paitsi nykyinen BP on täyttä paskaa) ja sain uuden idolin palvottavaksi nimittäin herkkupeppu Matthau Mikojanin. Bloodpitistä erottuaan Matthau on jatkanut soolouraa ja itse pysynyt uskollisena fanityttönä ja miksipä en olis sillä mies osaa laulaa. Samoihin aikoihin mukaan tuli myös Poets of the fallin fanitus.
Rockista oli luonnolista siirtyä rankempaan musiikkiin sillä musiikin sävy muuttui synkemmäksi ja sisälläni heräsi pieni metallisti (lue:teini-iän ansgtit) Onneksi tämä pieni metallisti on ollut aika leppoisa enkä ole sotkeentunut mihinkään bläkkikseen sillä se on suurimmaltaan osaltaan kuraa vaikka helmiäkin löytyy. Ja kyllä...Nightwish oli joskus kova sana minulle...
Tätä nykyäänkin minulle rakasta musiikkia tulee Japanin suunnalta sillä yksi itselleni tärkeimmistä bändeistä Dir en grey on sieltä kotoisin. (Nyt kaikki pikku lissut haukkumaan minua wannabeejapaniihqudaaernuksi) Dir en greytä ei voi sanoin kuvailla ja heidän musiikki on jotain niin yksilöllistä. Heistä lisää myöhemmin blogissa. Versailles ja x-japan ovat minulle myös tärkeitä bändejä.
Mutta mitä musiikilliseen sielunelämääni kuuluu nykyään?
Vastaus on: Punk ei ole kuollut vaan se elää. Kyllä. Kuuntelen paskaa.
Kiitos poikaystäväni olen päässyt tutustumaan tuohon aliarvostettuun genreen. Itselläni oli ennakkoluuloja punkkia kohtaan ja yleistin kaiken punkin samanlaiseksi meluksi ja luulin sen olevan vaan epävireista kiljunjuonti musiikkia. Kuinka olinkaan väärässä!
Punkia ei vaan pysty määrittelemään yhden otsikon alle. Genren parista löytyy niin monenlaista ja taitoista bändiä joista voi valita itseään miellyttävää. Tuskin olisin kuullut näin loistavasta bändistä kuin I WALK THE LINE jos en olisi heittänyt ennakkoluuloja romukoppaan. Punkista lisää myöhemmin kun jaksan siihen syventyä.
Eli kaikenlaista paskaa musiikkia on näiden korvien läpi suodattunut mutta olen onnellinen etten ole tyytynyt massan mukana kulkemaan vaan itse olen tieni valinut ja uskaltanut kuunnella sekä fanittaa sellaista mitä haluan. Musiikkimakuni on siis vähän kaikkea Japnilaisesta oopperahevistä suomalaiseen punkkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti